Vitoria Gasteiz EM-kisat peruttu...

13.03.2020 10:24

Vitoria Gasteizin kisat peruttu

Maailmalla mylläävän Coronaviruksen johdosta suljetaan ja perutaan yleisö- ja urheilutapahtumia kaikkialla maailmassa... Näin kävi myös sydän- ja keuhkosiirron saaneiden EM-kisoille. Kisat oli tarkoitus pitää 8-12.6 Espanjan Vitoria Gasteizissa, mutta eilen tuli järjestäjän taholta tieto kisojen peruuttamisesta. Sinäänsä ikävä uutinen, mutta toisaalta hienoa että etujärjöstömme tekee päätökset terveys ja turvalisuus edellä. 

Omalla kohdallani keskityn nyt ensisijaisesti pitämään itseni terveenä ja pyrin välttämään Coronaviruksen ja muiden infulenssojen tartuntoja, mitkä voivat olla meille allennetun immuniteettisuojan omaaville hyvinkin kohtalokaita.

Urheilullisesti seuraavat arvokisat joihin tarkoitukseni on osallistua pidetään vuonna 2022, kisa paikka ei ole vielä tiedossa...  Nyt on siis kaksi vuotta aikaa jatkaa harjoittelua. Kaikilla käytössä olevilla mittareilla kuntoni on hyvä, mutta juoksukuntooni en kuitenkaan ole vielä tyytyväinen. Jatkan edelleen kuntosaliharjoittelua saadakseni lisää voimaa isoihin lihaksiin ja sen myötä saan juksuharjoitteluun lisää tehoa. Nyt, kun on kaksi vuotta seuraaviin kisoihin, niin uskon olevan tuolloin hyvässä juoksukunnossa. 

Mikäli tämä Coronavirus saadaan maailmalla taltutettua syksyyn mennessä on tarkoituksemme vaimoni kannsa mennä talveksi Espanjaan, sielä minulla onkin oikein hyvät "talviolosuhteet"  harjoitella täysipainoisesti. Olemme jo varanneet asunnonkin sieltä ja löytämämme asunto sijaitsee vielä pienen urheilukeskuksen vieressä.  Nyt minua hoitavien lääkäreiden kanssa järjestelemme hoitojani ja lääkityksiäni siihen suuntaan, että ajatus Espanjan talvesta toteutuisi. Tästä sitten myöhemmin lisää...

Nyt pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta... 

Caritaslaiset
NettiTieto
Imago+
AK-rengas
Icepeak
Iso-Syte