Minun tarina

Olen pohjoisen poika täynnä tarmoa ja elämäniloa. Asun Jäälissä pienessä runsaan 5000 tuhannen asukkaan kyläyhteisössä, aivan Oulun kaupungin läheisyydessä.

 

Vuonna 2000 sain tietää, että sairastan keuhkofibroosia.

Sairauteni on matkan varrella sisältänyt monelaisia vastoinkäymisiä. Vuonna 2008 toiveeni keuhkosiirrosta herätettiin ensimmäistä kertaa ja soveltuvuustestit suoritettiin. Siirtoa vaikeuttavia heikkouksiakin minusta löytyi kuten luutunut rintakehä sekä veltto ruokatorvi, mutta näistä huolimatta siirto päätettiin tuolloin tehdä…. ilo oli ylimmillään. Mutta juuri kun kotiin pääsin, minulle soitettiin Helsingistä, ette leikkausta tehdäkkään edellä mainittujen syiden takia. Pettymys oli valtaisa, surunkyyneleet valui sydämestäni asti.

Tästä kuiten sisuuntuneena ajattelin selättää taudin itse, ainakin taistella sitä vastaan… Aloitin liikunnan harrastuksen, lähinnä kasvatin kuntoani kävellen. Sinnikkäästi työnnyin lenkkipolulle ensin pyrin käymään päivittäin ja sitten kaksi kertaa päivässä ja matkaa pikkuhiljaa lisäten. Kuntoni parani ja matkamäärät kasvoivat vuosi vuodelta seuraavasti…

Kunnes pian vuoden 2013 vaihtumisen jälkeen sairastuin keuhkokuumeeseen, jolloin kuntoni romahti täysin ja täydennystä tuli loppuvuodesta, jolloin sairastin jälleen keuhkokuumeen… enää ei kunto noussut, jatkoi vain heikkenemistä. Liikkuminen alkoi olla tuskallista, paikoin  jopa sietämätöntä.

Vuonna 2014 hoitava lääkärini kysyi minulta, että olisinko halukas yrittämään uudelleen siirtopäätöstä. Ei minun tarvinnut asiaa edes miettiä. totta kai olin… eihän tämä minun elämäni  kohta olisi edes elämisen arvoista, sen verran vaikeaa se oli. Eli panimme asian vireille.. lääkärini oli yhteydessä Helsinkiin ja keväällä 2015 olin jälleen Helsingissä soveltuvuuskokeissa… henkisesti en tällä kertaa itseäni ladannut täysillä mukaan, sillä muistissa oli vielä elämäni suurin pettymys viimekerrasta ja rintakehäni sekä veltto ruokatorvi olivat edelleen osa minua, joten….

Mutta niin vain testit saatiin päätökseen ja lääkärit tulivat innoissaan kertomaan päätöksensä, tehdä minulle siirtoleikkaus ja minut asetettaisiin välittömästi siirtolistalle. Olin onnesta sekaisin, itkin jälleen onnen kyyneleitä…. kotiin päästyäni olin vieläkin täysin sekaisin onnesta. Seuraavana päivänä soi puhelin… Helsingistä soittavat… ajattelin, että siirtokoordinaattori soittaa sovitusti ja antaa lisä ohjeita, mutta soittaja olikin lääkäri joka pahoitellen ilmoitti, ettei siirtoa sittenkään tehdä. Hän kuitenkin jätti toivonkipinään hiukan eloa ja toivoa, sanoen, että kun kirurgi Hämmäinen joka oli alunpitäen lupautunut tekemään leikkauksen kaikista rasitteistani huolimatta ei ollut kokouksessa paikalla, niin odotellaan hänen lopullista päätöstä juhannuksen jälkeen, jolloin olisi seuraava kokous… Mailmani romahti jälleen ja taas itkettiin surun kyyneleitä. Tilanne oli täysin uskomaton, miten voi käydä kaksi kertaa sama kohtalo yhdelle miehelle ? Kaksi kertaa vedetään matto alta tällaisessa asiassa…aivan uskomatonta, voiko ihmistä edes näin kohdella ajattelin… no päätin odottaa kuukauden, mutta en toivoa nostattanu olivathan kaikki muut jo kielteisen kannan ottaneet….

Kuukausi kului ja palasimme mökiltä Juhannuksen vietosta.. ei tullut soittoa Helsingistä torstaina jollin kokous pidettiin.. perjantaina soi puhelin ja katsoin että siirtokoordinaattori soittaa. Henkeni salpautui, jännitti vastata, kykenin kuitenkin vastaamaan soittaja sanoi, että minuut on asetettu siirtolistalle. Hän kysyi myös jos minulla olisi kysyttyvää en kyennyt kysymyksiä esitämään olin aivan paniikissa ja ilosta sekaisin ja sovimmekin että koordinaattori soittaa maanantaina uudelleen…. se oli kesäkuun 24 päivä päivä jolloin nimeni kirjattiin siirtolistalle.

Maanantaina koordinaattori soittikin sovitusti ja kävimme läpi tulevaa ja hän vielä varmisti, että olen mukana ja olinhan minä… alussa siirtolistalle pääsy toi elämään jännitystä välissä niinkin paljon, että ei oikein kaupassa uskaltanut käydä, mutta pikkuhiljaa uskallus vahvistui ja ”reviiri” laajeni. Helsingistä sain monenlaisia ohjeita, joista ehkä tärkein oli liikunnan merkitys ennen ja jälkeen siirron, sitä oli helppo jälleen lähteä noudattamaan olihan minulla jälleen motivoiva tavoite mielessäni, nimittäin uudet toimivat ja terveet keuhkot… niiden eteen oli helppo lähteä taas pinnistämään ja kömyämään pitkin lenkkipolkuja.

Heinäkuun 24 päivä, kävimme normaalisti vaimoni ja koiramme kanssa lenkillä ja ihastelimme uusia lenkkipolkuja jotka kaupunki oli juuri saanutvalmiiksi. Lenkin jälkeen laitoimme saunan lämpiämään ja sen lämpenemistä odotellessa katselimme televisiota, kello oli tuolloin hiukan yli kahdeksan kun, puhelin soi… näin, että siirtokoordinaattori soitta, aavistin heti että nyt tuli lähtö… näin tuli, saimme tunnin aikaa toimia ja olla matkalla kohti Meilahden sairaalaa. Menin aivan ”sekaisin” en kyennyt hetkeen tekemään mitään henkeni salpautui ja sydän hakkasi.. onneksi vaimoni säilytti toimintakykynsä, hetken päästä kuiten kykenin soittamaan äidilleni, että hän tilaisi itselleen taksin ja tulisi meille koiran vahdiksi… näi olimme edeltäkäsin sopineet. Tilasin myös meille taksin, jolla sitten matkustimme Helsinkiin Meilahden sairaalaan. Vaimoni soitti myös lapsilleni ja kertoi heille mitä tuleman pitää.. minä en siihen enää kyennyt.. olin tovin järkytykseltäni lähes toimintakyvytön. Tunnin päästä olimmekin jo matkalla….

25.7.2015 minulle tehtiin onnistunut molempien keuhkojen siirto.

 

Caritaslaiset
NettiTieto
Imago+
AK-rengas
Icepeak
Iso-Syte