Juoksukoulu...

26.07.2016 00:00

26.7.2016    Noin vuosi sitten pian leikkauksen jälkeen otin haparoivia kävelyaskeleita rollaattorin kanssa ja opettelin uudelleen kävelemään... nyt tänään aloitin "juoksukoulun" ja tarkoituksena olisi oppia uudelleen juoksemaan. Toki juoksemisen taito on edelleen tallella, mutta jalat eivät ole vielä täysin mukana. Aloitan juoksutreenit varovasti... tänään juoksin aamupäivällä noin kilometrin matkan ja illalla sama toistui. Vaikeaa oli, en kyenny koko matkaa juoksemaan, vaan väliin oli käveltävä ja annettava jalkojen levätä, tosin ei tuo juoksukuntokaan sallinut yhtämittaista juoksua. Vaikka minun kävelykunto on jo suhteellisen hyvällä tasolla, ei juoksukunnosta voi sanoa samaa. Mutta "nollasta" on hyvä aloittaa... näin näen kehitykseni parhaiten. Tänään sain itselleni kuitenkin asetettua lähtötason... kilometrin matka taittui noin 10 minuutin vauhdilla ja kaikkeni annoin, yhtään nopeammin en olisi kyennyt matkaa taittamaan. Tästä on hyvä jatkaa, kohti tavoitettani... 

Ja mikä on tavoitteeni... juosta Malagassa 5 kilometriä. Tavoite tuntuu kovalta, kun ottaa huomioon tämän hetkisen tasoni, mutta aikaa on kutakuinkin vuosi, joten... mahdollista se on, vaikkakin töitä sen eteen saan tehdä. Onneksi rakas vaimoni innostui myös ja nyt treenaamme juoksua yhdessä. Vaimo onkin ollut suurin ja tärkein tuki niin ennen, kuin jäljeen siirron. Yhdessä tekeminen on mielekästä ja kannustavaa...

 

Caritaslaiset
NettiTieto
Imago+
AK-rengas
Icepeak
Iso-Syöte