Tavoitteeksi vuoden 2020 EM-kisat

13.03.2019 11:29

Seuraavat sydän- ja keuhkosiirrokkaiden EM-kisat pidetään Espanjan Vitoria Gasteizissa kesäkuussa 2020... 

 

Takana vuosien 2016 EM-kisat Vantaalla ja 2017 MM-kisat Malagassa , joista jäi paljon hyviä muistoja... 

Malagan kisojen jälkeen olen ajatellut paljon "urheilu urani" jatkoa... onko minusta siihen, haluanko sitä ?  Se tunne, kun saavutta jotain... ylittää maaliviivan, vaikka sitten viimeisenä on tunne josta pidän ja haluan kokea sen uudelleen ja uudelleen. Tämä tunne ja halu on johdattanut minut tekemään päätöksen jatkaa "uraani" ja miksi ei sainhan elämässäni uuden mahdollisuuden tuona armon vuonna 2015. Olen tehnyt päätöksen osallistua vain SM-kisoihin ja EM-kisoihin jotka pidetään joka toinen vuosi. Seuraavat EM-kisat pidetään siis 2020 Vitoria Gasteizin kaupungissa Espanjassa. 

Nyt minulla on siis noin puolitoista vuotta aikaa valmistautua kisoihin... 

Olen nyt viimeisen puolenvuoden aikana huomannut, että kuntosalilla käynti on tehnyt hyvää...lihakset ovat hiukan kasvaneet, lihaksiin on tullut paljon lisää kimmoisuutta ja juokseminen on helpottunut huomattavasti. Tämä edistys on saanut minut uskomaan, että vielä minä juoksen... ja se myös herätti kilpailuviettini hetken horroksesta, uusin tavoittein. Malagassa osallistuin 5000 m kävelyyn ja kuulantyöntöön. Vitoria Gasteizissa haluaisin osallistua kävelyn ja kuulantyönnön lisäksi 3000 metrin maasto- tai 1500 metrin ratajuoksuun ja mikäettei molempiin, jos vain kunto antaa myöten...

Miten olen ajatellut päästä tavoitteeseeni...

Jatkan säännöllisesti kuntosalilla käyntiä (kaksi kertaa viikossa) ja pyrin kasvattamaan ja kehittämään lihaksistoa ja sen toimivuutta, etenkin jalat tarvitsevat vielä lisää harjotusta, jotta juokseminen sujuisi kivuttomasti. Pikkuhiljaa lisään myös ylävartaloon ja käsiin kohdistuvia harjoitteita, jotta saisin lisää mittaa kuulakaariini. Lisäksi alan käymään Tampereella jossa Teijo Hietanen on lupautunut antamaan minulle valmennusta kuulantyönnön saloihin... Kävely- ja juoksukuntoani kasvatan talvisin hallilla ja kesällä maastossa ja ulkoradoilla. Ensimmäinen Tampereen reissu on suunniteltu jo Huhtikuun viimeiselle viikonlopulle.

Tästä se lähtee..

Tulen säännöllisesti kertomaan miten valmistautuminen etenee, joten jos olet kiinnostunut näkemään ja kuulemaan, miten äijän käy... niin pysyppä kanavalla ja seuraa tulevaa raportointia...

  

 

Caritaslaiset
NettiTieto
Imago+
AK-rengas
Icepeak
Iso-Syte