Vantaan EM-Kisat

15.07.2016 00:00

flower
flower
flower
Vantaan EM-Kisat 2016
 
Ensimmäinen kilpailutapahtuma elinsiirtourheilijana on nyt takana.                                   Vaikeuksien kautta voittoos sanotaan... ja todellakin näin siinä sitten lopulta kävi. Kevään vaikeuksien jälkeen tuntui mahtavalta saada lupa osallistua kisoihin, vaikkakin vielä kisaviikkona piti käydä verikokeissa, ennen kuin lopullinen osallistumislupa heltisi.
 
Oli mahtavaa kokea suurta urheilujuhlan tuntua, kaltaistensa ja saman kohtalon ja kokemuksen läpikäyneiden ihmisten kanssa. Kisapäivä aamu oli aurinkoinen ja mieli korkealla oli tullut aika kokea jotain uskomatonta. Pian kuitenkin synkät pilvet nousivat taivaalle ja toivat sateet tullessaan. Ensimmäisenä lajina minulla oli ohjelmassa 100 metrin juoksun jonka päätin viimehetkillä "juosta" sateen saattelemina suuntasimme lähtöpaikalle, aavistamatta että sinä hetkenä meidät kohtasi vaikeudet...ajanottolaitteet eivät toimineet ja sade vain yltyi... jouduimme seisomaan yli tunnin sateessa värjötellen lähtöpaikalla odottaen vuoroamme, järjestelyt pettivät totaalisesti luonnonvoimien edessä. Startti kuitenkin toteutui viimein ja pääsimme matkaan ja ensimmäinen suorituksen elinsiirtourheilijana oli nähnyt päivänvalon. Lähtöviivalla oli aikaa muistella läpikäynyttä matkaani ja kyllä siinä kyyneleet sekottuivat kasvoilla valuviin sadepisaroihin, niin herkkä hetki oli seisoa lähtöviivalla ja katsoa 100 metrin päässä olevaa maalia.
 
Seuraava laji oli sitten kuulantyöntö ja jälleen kisakavereiden kanssa kuljimme sateen saattelemina työntöpaikalle. Sade vain yltyi ja oli jo lähes sietämätön, mutta siellä me, ainakin me Suomalaiset seisoimme sateesta sisuuntuneina odottaen lupaa aloittaa kilpailu... odotuksemme ja uhomme kuitenkin loppui lyhyeen, kun joukkueenjohdolta tuli tieto että sateen johdosta kisat on peruttu. Näin ensimmäinen kisatapahtumani sai onnettoman lopun, mutta joskus luonnon voimat ovat vain niin kovat, että ihmisen on väistyttävä.
 
Mutta kaikenkaikkiaan kisat oli kokemuksena aivan uskomaton ja kokemustahan täältä lähdettiinkin hakemaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti Malaga, tietäen että siellä kaikki on mahdollista, mutta paljon on työtä edessä. Kiitän kaikkia tukijoitani tästä matkasta ja kokemuksesta.Nyt katse kohti Malagaa....
 
 
 
 
 
 
 
Caritaslaiset
NettiTieto
Imago+
AK-rengas
Icepeak
Iso-Syöte